Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Ikuinen mattosaaga

$
0
0

Noora K.

Siitä lähtien kun toissa vuonna (meneepä aika nopeasti) remontoimme kotimme lattiasta kattoon, sisustus on ollut vähän kesken. En halunnut sortua siihen, että hankitaan äkkiä väkisin kaikki kamat, vain jotta tulisi valmista. Mieluummin annan ajan kulua ja odottelen niitä juuri oikeita oivalluksia. Olohuone on ollut ainoa huone, jonka keskeneräisyys on vähän häirinnyt. En ole sisustustyyliltäni lainkaan minimalisti, enkä erityisen käytännöllinenkään. Verhottomuus ja matottomuus vaivasi ja huone tuntui kolkolta ja tyhjältä.

Yhden hätäratkaisun tein välissä, kun hankin Lauralta ihanan raitamaton, joka hetken kuluttua osoittautui meillekin ihan vääräksi. Kovan onnen raitamatto vähän naurattaakin – se on esiintynyt kohta kahdessa sisustuslehtijutussa ja saanut lähtöpassit heti kuvausten jälkeen. Lämpimän valkoinen raitamatto oli kaunis, mutta aivan sopimaton kylmänharmaan seinän ja vitivalkoisten lattioiden kanssa.

Sitten oltiin taas ilman mattoa ja mietin, josko panostaisin sittenkin verhoihin ensin ja antaisin mattoasian hautua. Vaan Laivis-reppana, pikku vanhuksemme, ei oikein mielellään hypännyt sohvalle, kun tassut lipsuivat ja vetoleikitkin jäivät leikkimättä, kun tassujen alla ei ollut pitoa. Niinpä kehitin itselleni pieniä paineita maton hankintaan.

Se taisi olla Instagramissa, kun huomasin Cherryn hankkineen maton Ellokselta ja ihastuin hänen ostokseensa. Ellokselta löysin sitten meillekin juuri hyvän maton tähän elämäntilanteeseen. Sylvia ei ollut tuhottoman kallis, sen voi pestä (vanhukselle sattuu nykyään joskus pissavahinkoja) ja miehen toive ryijymatosta täyttyi. Itse taas tykästyin kuvioon ja väriin.

Olen ollut nyt jo pari viikkoa tosi tyytyväinen, joten nyt uskallan sanoa, että tämä matto jää. Kriisi ratkaistu toistaiseksi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles