Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Mossa

$
0
0

Noora H. ja Noora K. / Yhteistyössä Asennemedia ja Mossa

Meitä molempia yhdistää se, että vaikka emme ole kovia tai kovin taitavia meikkaamaan, olemme hulluina kosmetiikkaan. On ihanaa kokeilla uusia tuotteita ja järjestää purnukat kauniisti. Fun fact (mutta ei ehkä kovin yllättävä): Noora H. käyttää aina säntillisesti edelliset purkit loppuun ennen kuin avaa uuden ja Noora K. taas kokeilee uutta heti, vaikka entistä olisikin vielä jäljellä. Tällä kertaa jatkoimme jo alkuvuodesta aloitettujen Mossa-testiemme kanssa. Mossa on sellainen helposti lähestyttävä luonnonkosmetiikkamerkki, koska se on hyvin kukkaroystävällinen.

Noora K:n iho on nykyään sellainen tavallisen pintakuiva. Pitkään Noora K:n juttuja lukeneet saattavat muistaa tuskailun lentovuosilta. kun edes kosteuttava naamio ei ollut tarpeeksi jämäkkää yövoiteeksi ja kuivuus ja epäpuhtaudet vaivasivat vuorotellen. Nykyään tilanne on siis onnellisen toinen ja varsinkin kesäaikaan Noora K. pärjää voiteilla ja joskus jopa ilman seerumeitakin.

Noora H:n iho on todella kuiva, myös kesällä. Valitettavasti se ei estä satunnaisten näppylöiden ilmaantumista, sillä kuiva iho reagoi herkästi, jos kosteutus unohtuu. Jos kasvorasvan unohtaa yhtenäkin iltana, voi varautua siihen, että seuraavana aamuna kasvoissa on finni. Noora H. kärsii myös kosmetiikan lisäaineallergiasta, joka aiheuttaa omat kommervenkkinsä rasvojen valintaan.

Mossa Vitamin Oil Cocktail
Vaikka seerumin hinta on edullinen, se tekee sen mitä lupaa eli kosteuttaa. Uudistavaa vaikutusta Noora H. ei ole huomannut, mutta öljy on todellinen tehokeino kuivan ihon kosteuttamiseen. Noora H. on todennut, että joka päiväiset valinnat auttavat kuivaa ihoa vastaan taisteltaessa paremmin kuin pari kertaa viikossa tehtävä kasvonaamio, niinpä öljyä kuluu joko päivä sellaisenaan tai kasvovoiteeseen sekoitettuna. Toimii mainiosti myös kuiviin kämmenselkiin.
Arvosana: 4/5.

Cleansing Creme-mousse
Puhdistusvaahto käy myös silmämeikin puhdistukseen, vaikka ohjeen mukaan sitä ei siihen saisikaan käyttää. Hyvä yleispuhdistusaine, joka toimii erityisesti treenin jälkeen kun naamassa on meikin lisäksi hikeä. Noora H. käyttää tätä yleensä suihkussa, silloin ei haittaa, vaikka vaahto kastelisi vähän myös tukkaa. Vinkkinä muuten muille, joilla on erillinen kylppäri ja wc: hanki suosiolla kaksi puhdistustuotetta, niin et joudu kesken suihkun hakemaan puuttuvaa meikipesuainetta. Ei kuivata liikaa, kunhan muistaa laittaa kosteusvoidetta pesun jälkeen. Myös Noora K. tunnustaa, että tällä tulee ihan pokkana pestyä silmämeikit. Miksi ei, kun ne kerran lähtevät tällä?
Arvosana: 3/5

Micellar Water
Noora H. ei misellivedestä innostunut. Kätevä reissussa, mutta etenkin treenien jälkeen kaipaa kunnon kasvojenpesua, eikä pelkkä misellivesi riitä. Noora K. taas on suuri fani. Noora K. ei ole koskaan oikein innostunut kasvovesistä ja on tyytynyt aamuisin huuhtelemaan kasvot pelkällä vedellä. Miselliveden tultua kuvioihin Noora K. on huomannut, että kyllähän yölläkin kertyy iholle likaa, josta on ihan hyvä päästä eroon. Misellivesi jättää iholle raikkaan pinnan, joka imaisee kosteusvoiteen hyvin. Iltaisin vesi viimeistelee meikkien puhdistuksen, eikä kasvopyyhkeisiin ole jäänyt enää beigenvärisiä tahroja. Noora K. pitää erityisesti tuntumasta, jonka misellivesi jättää iholle. Melkein tekisi mieli olla laittamatta kosteusvoidetta ollenkaan.
Arvosana 4/5:

Intense Rehydration Energising Day Cream
Voide toteuttaa lupauksensa lähes täydellisesti: iho on voiteen levittämisen jälkeen hehkuva ja kosteutettu. Toimii hyvin kosteuttavan öljyseerumin kanssa, mutta riittää myös sellaisenaan kuivaihoisen päivävoiteeksi. Pisteet nousisivat täyteen viiteen, jos tuoksu olisi vielä herkullisempi. Molemmat Noorat ovat faneja. Noora K. ei tarvitse edes öljyseerumia voiteen pariksi.
Arvosana: 4/5

Skin Perfector, Tinting Moisturiser
Mossan BB-voide räjäyttää pankin ja saa täydet viisi pistettä. Olemme kirjoittaneet tästä aiemminkin, mutta BB-voide nyt vain on todella hyvä. Sävyjä on vain yksi, mutta mystisesti se sopii molemmille Noorille, vaikka ihonsävyt ovat täysin erilaiset: Noora H:lla on hieman kellertävä ja oliiviin taittava ihonsävy, kun taas Noora K:lla on monelle suomalaiselle tyypillinen vähän punakka ja kirjava iho. Posket, nenä ja otsa ruskettuvat nopeasti, mutta kuten kuvastakin huomaa, hiusraja, kaula ja muut varjoon yleensä jäävät ihonosat ovat vitivalkoisia.

Pro tip: Jos kasvoille haluaa saada lisää eloa, voi päivävoiteen alle laittaa hehkupuuteria. Yleensä puuteria laitetaan meikkivoiteen päälle, mutta Noora H:n meikkaaja vinkkasi, että luonnollisemman tuloksen saa kun sitä laittaa ennen meikkivoidetta.
Arvosana: 5/5

Mossaa saa muuten nyt myös Prismoista ja Stockalta. Stockalla on myynnissä koko sarja, Prismassa misellivesi ja Intense Rehydration Energising Day Cream. Kaunista maanantaita!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles