Noora K.
Nyt se alkaa, spekulaatio nimittäin. Ennen kuin voi ajatella joulua, on ajateltava jotain melkein yhtä tärkeää. Vai tärkeämpää? Gilmore Girlsin uudet jaksot, ne tulevat Netflixiin 25.11. ja kiitän Luojaa, universumia, karmaa, Academya ja kaikkia siitä, että olen jo silloin mammiksella, mikä tarkoittaa sitä, että voin katsoa nämä repeatilla vaikka kymmenen kertaa, jos siltä tuntuu. Tiedän, että lukijoiden joukossa on paljon sarjan faneja ja muistan edellisestä blogista GG-debatin, jonka aiheena olivat tyttöjen miesvalinnat ja joka oli varsin kiivas. Avaan siis GG-loton kolmella kysymyksellä. Marraskuussa sitten nähdään, kuka oli oikeassa.
Onko Rory journalisti vai onko hänellä joku muu, yllättävä, mutta ihan toppen duuni?
Promokuvan perusteella Rory on luennoimassa kirjallisuudesta, mutta se ei vielä tarkoita mitään. Sarjahan päättyi siihen, että Rory lähti raportoimaan nettilehteen Barack Obaman vaalikiertueesta. Jotenkin tykkäisin ajatuksesta, että Roryn suurin unelma olisi toteutunut. Onko hän CNN:llä kuten idolinsa Christiane Amanpour? Vai olisiko hän New York Timesissa? Jos Rory ei ole toimittaja, niin mikä hän edes voisi olla? Start up -yrittäjä? Itse taidan kallistua uraan journalismin parissa.
Kenen kanssa Lorelai on?
Tavallaan haluaisin, että Luken kanssa, mutta kun se Luke on niin helkkarin ärsyttävä välillä. Mutta niin on Christopherkin. En tiedä. Minulla meni Lukesta Aprilin myötä kaikki fiilikset, vaikka tarinaan toki sopisi, että Lorelai ja Luke lopulta päätyisivät yhteen. Toisaalta en tykkää ajatuksesta, että Lorelain olisi pakko ylipäätään olla jonkun kanssa. Hän on itsenäinen daami, joka rakentaa itse oman onnensa, eikä tarvitse siihen ketään miestä. I’m a kayak, hear me roar!
Kenen kanssa Rory on?
Tämä on ainoa, johon minulla on selvä mielipide. Rory kiltti, ole Loganin kanssa! Dean oli aina valittava, itsekäs, pikkumainen nössö, joka olisi ollut Rorylle ihan väärä pari. Jess, no joo, yhteistä heillä oli, mutta se vaiheilu ja vaikeilu. Ei kiitti. Loganin näkisin lattefaijana Bugiksia työntelemässä. Ehkä Rory ja Logan voisivat asua vaikka Tukholmassa, jossa Rory olisi kirjeenvaihtajana isolle mediatalolle sillä teemalla, että hän raportoisi muun muassa Itämeren alueen epävakaiksi muuttuneesta poliittisesta tilanteesta ja siitä, miten se vaikuttaa USA:han? Tavallaan tätä skenaariota varten heidän pitäisi varmaan oikeasti asua Moskovassa tai Pietarissa, mutta se ei mene yhtään yhteen idyllisen, ruotsalaisen rintareppufaijayhteisön kanssa.
P.S. Jos joku ei ole vielä nähnyt, niin tässä eka sneak peek uusiin jaksoihin. Tai ainakin yksi ekoista, olen nähnyt jonkun toisenkin.
Kuvat: Netflix