Noora K. / kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Kauniisti kotimainen Huomenta! Tulppaanikausi on jatkunut jo ties kuinka pitkään, mutta vasta nyt, kun kevät alkaa olla maljakon lisäksi omassa päässäkin, on aika sanoa siitä jotain. Hyökkään yleensä salamana kimppuihin kiinni heti, kun niitä alkaa näkyä kaupoissa, niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna kevään tulo on myös tuntunut merkityksellisemmältä kuin koskaan. Vihdoinkin voimme vauvan kanssa lähteä vaikka perhekerhoon, ihan vain kahville tai lounaallekin. Saamme alkaa kyläillä vähän normaalimmin (tähän mennessä esimerkiksi perheet, joissa on päivähoidossa olevia lapsia, ovat olleet ihan no-no). Baby pilatekseenkin olemme ilmoittautuneet. Tuntuu todella hienolta, että voimme pikkuhiljaa alkaa elää sellaista ihan tavallista vauvaelämää, jossa muut perheet eivät ole virusuhka vaan mahdollisuus solmia uusia tuttavuuksia ja ylläpitää vanhoja. Vaikka en halua nostaa kyläilyssä rimaa kauhean korkealle, niin usein on kuitenkin mukavaa viedä jotain kyläilytuliaisia. Kotimaisia tulppaaneita saa lähes joka marketista, joten tällainen tuliainen ei paljoa vaadi, mutta ilahduttaa kuitenkin saajaansa. Kotimaisuus on tietysti aina plussaa. Kuljetusmatkat ovat lyhyitä ja työolot kohdillaan. Itse askartelin tällä kertaa kukkien kääreen marketin biojätepussista leikatusta paperista ja nauha on nauhavarastostani. Nappaan aina talteen kauniit nauhat ostoksista ja lahjoista ja käytän juuri tällaisissa tarkoituksissa. Tämä on siis todella helppo vieminen, sopii hyvin tähän elämäntilanteeseen. Isovanhemmille mentäessä voisin […]
↧