Noora H. Muistan pohtineeni, käykö minulla aika pitkäksi äitiyslomalla, kun ison osan tunneista haukannut työ jää hetkeksi tauolle. Nyt parin kuukauden kokemuksella voin todeta, että ei ole käynyt. Päinvastoin, tuntuu, että minulla on ihan yhtä kiire kuin aiemminkin. Päivät kuluvat hurjaa vauhtia ja pienestä nyytistä on kasvanut jo iso mies. Osa äideistä odottaa kuumeisesti vauvan kasvavan, mutta minä katson hieman haikeana pojan kasvua, sillä olen aina tykännyt vauvoista. Nyt pieni nyytti osaa jo hymyillä, parkuu kovaäänisesti ruoan perään ja on loputtoman viehättynyt Hokusain Suuresta aallosta ja mustavalkoisesta pyykkikorista. Nyyh, kohtahan hän muuttaa jo kotoa ja pitää pyykkikoria pakollisena pahana. Itse olen ottanut äitiyslomasta kaiken irti. Olen rampannut kerhoissa, vauvakahveilla ja kaupungilla niin paljon, että lähipiiri epäilee minun pian saavan kerho-burnoutin. Ystäväni keksimä mainio termi ja minun edelleen jalostamani taudinkuva kuuluu näin: Kerho-burnout tarkoittaa erityisesti ensimmäisen lapsen saaneille äideille kehittyvää uupumuksen muotoa, joka johtuu akuutista tarpeesta osallistua kaikkeen lähialueen vauvaperhetoimintaan. Se voi univajeeseen yhdistettynä aiheuttaa jatkuvaa kiireen tuntua, syömisen unohtamista ja ylimääräistä stressiä. Oman mausteensa tähän tuovat blogihommat, joita olemme kaimani kanssa tahkonneet lähes entiseen malliin. Torstaina Baby H. tapasi jälleen uusia ystäviä, kun koolla oli viisi noin viikon välein syntynyttä vauvaa. Tuliaisiksi vein kaimani inspiroimana tuunatun tulppaanikimpun, nyt ymmärrän, miksi […]
↧