Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Baby K:n ristiäisasu

$
0
0
Noora K. Meillä oli tosi juhlava viikonloppu, kun lauantaina vietettiin Baby K:n kasteenvahvistusta ja sunnuntaina minun ensimmäistä äitienpäivääni. Ristiäisjuhlat onnistuivat mainiosti, tunnelma oli mukava ja Baby K. edusti superkärsivällisesti ja jaksoi hienosti. Olin nähnyt Pinterestissä jo aikaa sitten kuvan donitseista kerrosvadilla ja himoinnut donitseja siitä lähtien. Niinpä makea tarjottava oli itsestäänselvyys. Donitsit tilattiin Arnold’sista. Suolaisena meillä oli voileipäkakkuja, joista ei tullut kuvaa, mutta jotka olivat todella kauniita ja herkullisia. Äitini tilasi ne Milla Sinivuorelta, jonka oli bongannut Instasta. Kakut toimitettiin juhla-aamuna kotiin, joten meillä oli tosi vaivattomat, mutta näyttävät tarjoilut. Lisäksi oli kahvia, teetä, mehua ja skumppaa. Tämä oli minusta hyvä setti klo 12 alkavaan tilaisuuteen. Baby K:n mekko löytyi lopulta Name Itilta. Panttasin hankintaa aika pitkään, kun en ollut varma, mitä kokoa hän käyttäisi juhlien aikaan ja lopulta päädyin ostamaan mekon Stockalta netistä tilaamisen sijaan. Hyvä niin, koska huomasin, että esimerkiksi Mayoralin kokoluokitus oli sitten taas ihan omansa. Päärusetti on Lindexistä. Baby K:lla oli kengätkin, jotka nekin olivat Lindexistä, mutta hän halusi ne heti pois jalastaan ja mikäpä siinä, keväisen kauniiseen päivään sopivat hyvin paljaat varpaat. Ne näyttävät kuvissakin suloisilta. Pöytää koristavat pompomit ovat kaimani FB-kirppikseltä bongaamat ja hankkimat. Ne eivät maksaneet mitään ja lähtivät vielä juhlien jälkeen kiertoon […]

Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles