Noora K. 06.50 Herään siihen, että Baby K:n huoneesta alkaa kuulua innostunutta pälätystä. Bäb bäb bäb bäb, uusi päivä on alkanut. Viime aikoina vauva on ollut varsin aamuvirkku, joten lähes seitsemään asti nukuttu aamu on iloinen yllätys. Suuntaan keittiöön ja napsautan kahvinkeittimen päälle ja sytyttelen valoja. Sytytän myös kynttilän, jollain on saatava tunnelmaa pimeisiin aamuihin. Sitten menen hakemaan Baby K:n sängystään ja toivotan hänelle hyvää huomenta. Itse olen vielä vähän silmät ristissä, nousin kaksi kertaa päästämään koiran ulos yöllä ja vauvakin kaipaili tuttiaan kerran tai pari. Ensimmäinen yö, kun mies on lähtenyt työmatkalle on usein vähän levoton, niin nytkin. Päästän koiran ulos, vaihdan vaipan ja lasken vauvan hetkeksi leikkimään ja otan itse kupillisen kahvia. Selaan viestejä ystäviltä, vilkaisen Instaa ja seurailen Baby K:n touhuja. 07.15 Uskoakseni olen nyt hereillä ja annan vauvalle aamupalaa. Ensin tarjolla on maitoa ja puuroa, sitten pilkon hänelle sormiruuaksi päärynää ja leipää ja otan itsekin lisää kahvia ja vähän jugurttia. Jätän Hesarin hakematta, koska meillä on Hoon kanssa treffit ja jos alan nyt lukea lehteä, torpedoin kaikki toiveet ajoissa olemisesta. Niinpä tyydyn selaamaan otsikot netistä. Hyväksyn kommentteja blogiin ja viestittelen kaimani kanssa aamun aikataulusta. Sitten onkin jo kiire – käyn pesulla, puen ja meikkaan kiireenvilkkaa. Kun […]
↧