Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Aamiainen New Yorkin tapaan

$
0
0

Noora H.
Yhteistyössä Arla-tuorejuustot ja Asennemedia

Terveisiä San Diegosta! Reissukuulumisia kuulette pian, mutta ennen niitä vähän ohjeita siihen, miten pienen palan lomaa saa ihan tavalliseen arkeen.

Reissaisin mielelläni vaikka joka viikonloppu, Turku tai Thaimaa, kaikki käy. Sisälläni on aina asunut pieni reissu-dooris. Taisin saada jatkuvasti vaivaavan matkakuumeen jo äidinmaidosta, vanhempani tapasivat aikoinaan lentokentällä ja matkustin lapsena paljon matkailun parissa uransa tehneen äitini kanssa.

Valitettavasti budjetti ei taivu ihan viikottaisiin tai kuukausittaisiin matkoihin, joten minun on pitänyt keksiä, miten pieni pala maailmaa tuodaan kotiin. Paras tapa siihen on ruoka. Fiilistelen usein matkoja etu- ja jälkikäteen teema-aterioilla. Kohdemaan musiikkia soimaan, reisssussa syötyjä herkkuja pöytään ja teemaan sopiva kattaus.

Ennen reissuun lähtemistä odotus kävi sietämättömäksi. Kun on monta viikkoa googlaillut sopivia hotelleja ja miettinyt kivoja nähtävyyksiä, niin ei tarvita kuin yksi kuva edellisellä reissulla nautitusta bagelista, ja pitää järjestää aamiainen New Yorkin tyyliin myös kotona.

Aamiaisella oli:

-Lohibageleita, joihin tuli kylmäsavulohta, Arlan maustamatonta tuorejuustoa, kurkkua ja tilliä

-Kalkkunabageleita, jotka täytin Arlan tomaatti & basilika -tuorejuustolla, kalkkunaleikkeillä, basilikalla ja tomaatilla

-Jogurttikipot maustamattomasta jogurtista, granolasta ja vadelmista

Aamiainen nautittiin New York Timesin ja tummapaahtoisen kahvin kanssa. Vinkkinä muuten muille bageleiden ystäville, jotka eivät innostu tyhjiöpakatuista valmissämpylöistä, Stockan herkun leipätiskiltä saa tuoreita bageleita.

Vaikka näkymät ikkunasta eivät olleet ihan samanveroiset kuin hotellin kattoterassilta Lower East Sidelta, niin matkatunnelmaan aamiaisen avulla pääsi.

Nyt takaisin lomailemaan. Palataan taas Suomesta!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles