Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Reisitaskuhousut

$
0
0

Noora K.

Inspiroiduin kaimani Nykki-kuvista – jipii, reisitaskuhousuja! Kaipasinkin jo vaihtelua rennoille viikonloppuhousuille. Vähän kaivelemalla kaapista löytyi vielä pari siltä edelliseltä kierrokselta, kun olivat muotia. Kivaa, kun kaapista löytyy välillä sellaistakin vanhaa, johon voi oikeasti pukeutua, eikä vain riepuja, joista ihmettelee, miksi niitä on hillonnut kaapin uumenissa.

Sen sijaan, että olisin nykkiläisnaisten tapaan yhdistänyt housut beigeen takkiin, päätin pysytellä mustassa. Ebban neuvojen mukaan tälläsin asuun maksimissaan kolmea väriä. Beige olisi ollut liikaa.

Olin tässä asussa hengailemassa kaupungilla tänään. Kävin Ateneumissa katsomassa Henri Cartier-Bressonin näyttelyn (suosittelen kovasti) ja etsiskelemässä uusia farkkuja (ei onnistunut).

Takana on kaikin puolin kiva viikonloppu, joka sisälsi sopivassa suhteessa sporttia, yksinoloa, ystävän seuraa, räppiä, joululauluja, unitassun tuoksua, hyvää ruokaa ja juomaa sekä nauruhepuleita. Ja näiden kuvien käsittelyn jälkeen vakaan aikomuksen lakata seisomasta noin selkä notkolla. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut mitään ryhtiongelmia ennen kuin vasta viimeisen vuoden sisällä. Huomaan usein, että olen ihan hartiat lysyssä ja mistään keskivartalon ryhdikkyydestä tai koonnosta ei ole tietoakaan. Pitäisi varmaan olla tietokoneella vähän vähemmän.

Takki: Zara Neule: HM (miesten osasto) Housut: HM (tosi vanhat) Kengät: Nike Huivi: Acne Laukku: MICHAEL Michael Kors


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles