Noora H. & Noora K. / yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines
Niin kuin maanantaina tuli mainittua, olemme edenneet tässä Noorien välisessä symbioosissamme niin pitkälle, että vietämme myös osan joulusta yhdessä. (Miehet pääsevät toki myös mukaan.) Meidän jouluumme kuuluu hyvää ruokaa, erinomaista viiniä ja rentoa oleilua. Ehkä myös jonkin verran Pinterest-henkistä sekoilua.
Olemme kokoontuneet nyt pariin otteeseen testailemaan erilaisia ruokavaihtoehtoja pyhille. Perinteisiä jouluruokia saamme sukulaisten luona kylliksi, joten meidän pöydässämme syödään jotain muuta. Saimme Social Winesilta erilaisia viinejä ruokien kanssa yhdisteltäväksi ja olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että joulu on kyllä punaviiniaikaa, valkoiset jätetään keväämmälle. Niinpä mietimme ruuat punaviinin ympärille.
Vaalea leipä tuntuu nykyään suorastaan paheelliselta, kun kaikkialla on gluteenitonta, vehnätöntä, viljatonta ja niin edelleen. Koetamme toki olla syömättä liikaa valkoista vehnää arjessa, mutta hyvä leipä on hyvää leipää ja kerrassaan vastustamatonta. Meidän testijuhlapöydässämme oli Stockan joululeipää. Se ei kaivannut kaverikseen muuta kuin voita ja pikku hippusellisen sormisuolaa. Lisäksi pöytään katettiin Noora H:n suuria suosikkeja, rosmariinikeksejä juustojen kaveriksi.
Testi-illallisella menu koostui kokoelmasta alkupaloja. Alkupalat ovat yleensä buffetien ja ravintoloiden parasta antia, joten miksei ateriaa voisi koota kokonaan niistä?
Myös menun suunnittelimme melko rennolla otteella, ihan turha panikoida illallisista viikkoja etukäteen, hioa pieniä yksityiskohtia tuntitolkulla ja hikoilla rätti kädessä ennen vieraiden tuloa. Hyvien ystävien seurassa voi ottaa vähän rennommin ja teimmekin diilin, että kumpikin miettii yhden ruokalajin ja kaupassa käydään yhdessä.
Natan White Trash Disease -blogista bongasimme lohicevichen, joka pääsi kertaheitolla suosikkilistalle. Helppoa, nopeaa ja todella hyvää. Cevichen kanssa joimme loppuun alkumaljana toimineet Jaume Serran Cava-lasilliset, jotka sopivat melko mainiosti lohen kanssa. Ehkä seuraavalla kerralla aterian voisi rakentaa niin, että kuohuviini olisi pääjuoma?
Punaviinin kanssa oli sadonkorjuusalaattia, johon tuli bataattia, omena, vuohenjuustoa, pinjansiemeniä, rucolaa ja kuivattuja karpaloita. Salaatin seurana oli yrittimarinoitua paahtopaistia, jonka valmistuksessa luotimme tällä kertaa kauppiasherran ammattitaitoon, eli se oli lihatiskiltä valmiina ostettu. Varsinaiseen joulupöytään olemme suunnitelleet poron paahtopaistia ja se tehdään sitten itse. Ja koska kuitenkin on joulunaika kyseessä, piti pöydästä löytyä myös sienisalaattia. Joulua ei tule ilman sienisalaattia, tosin tätä mieltä taitaa olla ainoastaan Noora H. Noora K:n mielestä sienisalaatti kuuluu pahuuden kolmiakselille yhdessä katkarapujen ja tillilihan kanssa. Lisäksi meillä oli marinoituja artisokkia, Stockan tiskiltä nekin.
Paahtopaistin kanssa tarjosimme Los Monteros Crianza -punaviiniä, joka osoittautui todelliseksi löydöksi. Yleensä joulupöytään suositeltavat viinit ovat aina hieman epämääräisiä, eivätkä maistu miltään, mutta tästä viinistä löytyi sitä jotain. Viini kävi erityisen hyvin vuohenjuuston kanssa, ne olivat suorastaan oivallinen makupari.
Ole siis huoleti, jos sinulla on vielä emännöitävänä tai isännöitävänä joulukemuja. Oikein kivan illanvieton saa aikaiseksi myös vähän helpommalla menulla ja kattamalla pöytään hyvän pullon viiniä. Tämä konsepti oli itse asiassa niin hyvä, että toteutimme sen toiseenkin otteeseen tässä taannoin ja kutsuimme ruokapöytään myös puolisomme. Sillä kertaa testasimme Pata Negraa pihvien kaverina. Koko seurue piti tätäkin viiniä erinomaisena.
Tuttuun tapaan tätä postausta ei voi kommentoida, koska alkoholi.