Noora H. & Noora K. / Yhteistyössä Asennemedia ja Taittinger
Otimme aiemmin tässä kuussa pienen varaslähdön uuteenvuoteen. Kilautimme jäät cooleriin, korkkasimme kuplivat ja herkuttelimme rennosti.
Noora K:n uusivuosi menee nimittäin oikeasti ikkunattomassa lentokenttähotellissa raketteja koiran kanssa paossa. Niinpä oli erityisen hauskaa leikkiä uuttavuotta etukäteen. Uudenvuodenjuhlaan vedettäisiin tietysti pönkköhelmainen pikkumusta päälle ja iltaa vietettäisiin The Holiday -leffan vastaavista bileistä inspiroituneena. Korviin uudet korvikset ja helmat kahisemaan.
Jos kyseistä juhlaa voisi viettää kuinka vain, siihen kuuluisi myös tähtisadetikkuja, vuoden viimeisten sekuntien laskeminen ääneen (oli se sitten kuinka kornia hyvänsä) ja tietysti kunnon pussailu vuoden vaihduttua.
Noora H. taas haaveilee kotibileistä 20-luvun teemalla, mutta epäilee, ettei näin lyhyellä varoitusajalla saada kavereita kasaan. Teemabileet ovat Noora H:n suosikkeja ja ideoita on useampiinkin kemuihin. Ensi vuonna pitää siis järjestää aktiivisemmin juhlia. Vaikka aluksi vähän stressaisi, ne ovat aina hauskoja ja vaivan arvoisia.
Vaihtuipa vuosi sitten kotibileissä, bunkkerimaisessa hotellihuoneessa, ravintolassa tai kotisohvalla, meillä on juomana samppanjaa. Vaikka samppanjan juominen on yleistynyt tavattomasti, se tekee mielestämme edelleen hetkistä erityisiä. Lasillinen virittää juuri oikeaan tunnelmaan lentokentällä lomalle lähtöä odotellessa, perjantaina rankan työviikon jälkeen, juhlien alkumaljana tai iloisista uutisista kuullessa.
Vuodenvaihteeseen liittyy aina paljon symboliikkaa. Vuoden alussa on se tunnelma, että kaikki on mahdollista ja että juuri tänä vuonna voi tapahtua jotain ihmeellistä. Lapsena tinanvalamisperinne oli erityisen jännittävää. Ehkä uudenvuoden kunniaksi kannattaisi nykyäänkin vähän ennustella. Olemme olleet huomaavinamme, että ennustuksista tapaa joskus tulla sellaisia itse itsensä toteuttavia.
Tällä harjoituskierroksellamme mukavuudenhalu voitti ja jätimme pikkumustat odottelemaan muita juhlia. Paljeteilla ja isoilla koruilla saa kuitenkin tavisvaatteisiinkin juhlavuutta.
Maailman helpoin juhlasomistus laseille on sitoa niihin pienet rusetit. Nämä nauhat taitavat olla peräisin Tiffanyn korubokseista. Noora H. panosti tuliaisiin ja pakkasi pullon Kaliforniasta asti raahattuun lahjapussiin, joka sopi erinomaisesti isäntäparin tyyliin.
Uudenvuoden tarjoiluihin saa vähän särmää, kun vaihtaa nakit ja perunasalaatin tapaksiin. Tapaksien kanssa ei tarvitse häärätä keittiössä koko iltaa, ja ne saa tarpeen vaatiessa pöytään myös töiden jälkeen. Espanjalaiset lihapullat sekä perunamunakkaan voi valmistaa edellisenä iltana ja manchegon viipaloinnissa menee vain hetki. Artisokkia, simpukoita ja erilaisia salaatteja kannattaa metsästää kauppahalleista.
Teimme samppanjan kaveriksi myös (jo toista kertaa) ruokajumalamme Natan lohicevicheä. Raa’an kalan ja kuplien liitossa on jotain taivaallista. Korianterin laitoimme ohjeesta poiketen tarjolle erikseen. Jos korianterista ei pidä, se pilaa koko ruuan tekemällä kaiken saippuanmakuiseksi. Tälle on muuten ihan tieteellinen selityskin.
Jälkiruoaksi voi tarjota esimerkiksi paahtovanukasta, jota saa valmiina paremmista ruokakaupoista.
P.S. Laivakoira pelkää aivan kaikkia pamahduksia, myös samppanjapullon korkin iloista poksahdusta. Niinpä Noora K. on opetellut avaamaan pullot pelkän miedon pihahduksen saattelemana. Tässä ohjeet muiden paukkupelkoisten karvakorvien omistajille:
Jäähdytä pullo superhyvin. Kun alat avata sitä, pidä koko ajan metallisia korkin osia pois kääriessäsi peukaloa korkin päällä, ettei se vain pamahda ilmoille itsestään. Kääri koko pullon yläosa pariin keittiöpyyhkeeseen ja pitele korkkia niiden läpi. Ala kiertää pulloa hyvin, hyvin hitaasti. (Muutenkaan pulloa avatessa ei koskaan kierretä korkkia, vain pulloa.) Pidä vastaan, kun tunnet, että korkki alkaa tulla ulos. Päästä se muutama milli kerrallaan pois. Pöff.
Alkoholiin liittyviä yhteistyöpostauksia ei valitettavasti saa kommentoida vapaasti, joten emme tule julkaisemaan mitään kommentteja, joissa mainitaan alkoholi.