Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Sunnuntaina kotona

$
0
0

Noora H.

Hassua, miten vahvoja fiiliksiä sanomalehden liite voi aiheuttaa. Sunnuntaisin Hesarin välissä oleva Koti-liite saa minut joka sunnuntai onnelliseksi siitä, että Helsinki on kotikaupunkini. Arkisin saatan haaveilla Turussa asumisesta tai Tukholmasta, mutta liitettä lukiessa olen tosi onnellinen Helsingissä ja innoissani jopa taloyhtiön kokouksista. Jostain syystä liitteen lukemisen jälkeen on myös keväinen olo. Tekee mieli asetella tulppaaneja, kävellä aurinkoisilla kaduilla, pestä ikkunoita ja kuunnella tätä biisiä. Ihan sama, mikä vuodenaika ja ilma. Todella kummallista.

Sunnuntai on siis erinomainen päivä uusien kotijuttujen esittelyyn. Jos Noora K. kärsii mattokriisistä, niin meillä se ratkaistiin joulun alla. Ihan kriisiksi asti maton valinta ei mennyt, sillä olen aavistuksen huolettomampi sisustaja kuin kaimani (tämä näkyy myös lopputuloksessa). Ei haittaa, vaikka matto on vähän liian pieni eikä ihan istu lattianväriin, se on kuitenkin parempi kuin aiempi opiskeluajoista mukana kulkenut villamatto.  Annon Taival-maton bongasin sisustusidolini Lauran blogista ja kun matto oli sopivasti alessa, niin pistin tilauksen sisään.

Meillä on myös uusi lattiavalaisin olohuoneessa. Lähes kaikki kotimme valaisinratkaisut ovat väliaikaisversioita ja tunnelma- tai lukuvaloja ei ole ollut lainkaan. Viime aikoina asiassa on tapahtunut vähän edistystä. Bongasin alunperin Ikeasta hankitun jalkalampun neljällä eurolla asuinalueemme kirppisryhmästä. Melkoinen löytö siis.

Seuraava hankinta kotiin on uudet kaiuttimet, sillä kuuntelemme paljon musiikkia kotona ja vanhojen kaiuttimien äänenlaatu ei päätä huimaa. Haaveilen Genelecin G3-kaiuttimista, joita olemme käyneet kuuntelemassa ja katsomassa pariinkin otteeseen. Tähän hankintaan pitää vielä säästää, jollen löydä jostain hyväkuntoista ja toimivaa paria käytettynä. Siispä, löytyykö sieltä vinkkejä, mistä voisi hankkia toimivaksi testattuja ja hyväkuntoisia käytettyjä kaiuttimia?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles