Noora H.
Edellisessä podcastissa mainitsin viikon parhaaksi asuksi verkkarit ja lupasin esitellä ne blogin puolella. Verkkarit eivät ole maailman elegantein asuste, mutta käytän niitä enemmän kuin muita vaatteita yhteensä. Vaihdan ylle rennommat vaatteet heti kun pääsen kotiin, ja heivaan farkut ja hameet kaappiin. Noorien totuuksista unohtui, että pyjamanhousuja ei käytetä kuin öisin tai korkeintaan myöhään illalla suihkun jälkeen, kotona hengataan verkkareissa tai trikoissa.
Maailman parhaat verkkarit löytyvät, yllätys yllätys, Uniqlolta. Ei taida olla yhtään perusvaatetta, jonka tekemistä Uniqlo ei hallitsisi.
Housut ehkä näyttävät tavallisilta verkkareilta, mutta ne ovat kaikkea muuta. Ensinnäkin materiaali on todella mukavaa eikä löysty lukuisissa pesuissa. Verkkarit istuvat hyvin ja ne ovat tarpeeksi kapeat, lahkeet eivät lepata purjeen lailla, kun juoksee lähikauppaan hakemaan suklaata. Lisäksi pöksyissä on taskut, oleellinen juttu sellaiselle, joka kanniskelee jatkuvasti mukanaan puhelinta ja nenäliinoja.
Verkkareiden kanssa puettiin viikonloppuja vähän blingblingiä. Sain nimittäin kihlasormuksen kaveriksi toisen sormuksen enkä malttanut riisua sitä edes kotona.