Noora H.
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella kivoja. Mitään kovin isoa ja erityistä ei ole tapahtunut, mutta olen toteuttanut onnellisuusprojektiani ja tehnyt pieniä, kivoja asioita sitäkin enemmän. Ja kai se lisääntyvä valokin vaikuttaa fiilikseen.
Parina iltana olen ollut yksin kotona, joka on minulle luksusta. Meillä on mieheni kanssa suhteellisen sama päivärytmi: olemme päivät töissä ja treenit ajoittuvat yleensä samaan aikaan. Joten olemme usein molemmat yhtä aikaa kotona. Vaikka mieheni seurassa mainiosti viihdynkin, on joskus kivaa olla myös yksin. Toissa perjantaina toteutin kaikkia blogikliseitä: join valkoviiniä, söin sushia ja luin lehtiä perjantaipuskan varjossa.
Toimin myös koiravahtina. Tällä kertaa koiraa vahdittiin vanhemmillani, joten se tarkoitti yökyläilyä kotikotona. Kun on Helsingistä kotoisin ja vanhemmat asuvat parin kilometrin päässä, sitä ei juurikaan yövy heillä. Oli hassua huomata, miten nopeasti sitä palasi vanhoihin rutiineihin. Söin samaa ruokaa, jota söimme lapsuudessani lauantaisin, nukuin sohvalla päikkäreitä ja lainasin salaa äidin kynsilakkoja.
Koiravahtikeikan jälkeen kävimme erinomaisella aamiaisella, siitä lisää ensi viikolla.
Ja kävimme ensimmäisen perjantairyhmävauvan ristiäisissä. Pieni poika sai erinomaisen nimen ja nukkui sikeästi koko toimituksen ajan.
Tiistaina vauva vanhempineen oli meillä syömässä spagettia. Alkuruokia ei ollut, lautasliinat olivat talouspaperista ja vauvan vaippa vaihdettiin käynnissä olevan pesukoneen päällä. Ja kaikilla oli mukavaa. Arki-illalliset saavat jatkoa, kun meille tulee tänään kavereita syömään hampurilaisia.
Sitten olen käynyt tietysti myös töissä. Tässä työasussa näkyy säästelyjakkuni, jota olen käyttänyt peräti kaksi kertaa. Eilen vaatekaappiani järjestellessä totesin, etten tarvitse yhtään lisää vaatteita. Ostolakko oli hyvä päätös.
Viikonloppuisin olen syönyt hyviä aamiaisia. Smoothie bowl on edelleen suosikkini.
Lisääntyvä valo ja lähestyvä maraton ovat lisänneet treeni-intoa. Treenaamisen suhteen nälkä todellakin kasvaa syödessä, mitä vähemmän lepopäiviä, sitä enemmän lenkkipolut tai jumpat houkuttelevat. Olen treenannut viisi tai kuusi kertaa viikossa. Osa treeneistä on ollut kehonhuoltoa, Hot BodyBalance ja Hot Pilates ovat uusia suosikkejani. Keho ja mieli kiittävät, kun kaikki treenit eivät ole hampaat irvessä hikoilua.
Perjantaina olin kaimani kanssa tavallista paremmilla after workeilla. Maistelimme huikean määrän Social Winesin viinejä ja söimme kevään parhaat sushit.
Lauantaina kaivelin asuinspiraatiota Pinterestistä ja kopioin J.Crew:n mainoksen asun. Turha keksiä pyörää uudelleen on mottoni tyyliasioissa.
Nyt jumppaan. Kivaa sunnuntaita!