Noora H.
Pariisi on kaupunki, joka jakaa ihmisiä. En tunne ketään New Yorkissa käynyttä, joka ei rakastaisi sitä, mutta sen sijaan tiedän useita Pariisia inhoavia. Minä kuulun siihen porukkaan, joka pitää Pariisista. En ole intohimoinen Pariisi-fani, Barcelona, Tukholma ja Tokio vievät siitä voiton, mutta Pariisissa on mukava käydä silloin tällöin. Minihäämatkalle Pariisi oli helppo valinta, lyhyt lento, kauniita katuja ja hyvää ruokaa.
Tällä reissulla matkustimme ilman sen kummempia suunnitelmia. Oli meillä yksi suunnitelma, mutta sekin peruuntui. Olimme varanneet pöydän lauantai-illalle erinomaisesta ravintolasta, mutta illalla ajatus kuuden ruokalajin illallisesta tuntui lähinnä uuvuttavalta. Fiksumpi olisi ehkä osannut aavistaa etukäteen, että häiden jälkeen ja viiden tunnin yöunilla on ihan turha haaveilla fine diningista. Niinpä päädyimme hotellin lähellä sijaitsevaan bistroon ja menimme nukkumaan yhdeksältä.
Sunnuntaiaamuna söimme suklaacroissantteja kahvilan terassilla, joimme monta kulhollista maitokahvia ja kaivoimme aurinkolasit laukusta jo ennen yhdeksää. Sunnuntai oli vuoden ensimmäinen kesäpäivä. Aamiaisen jälkeen kävelimme kanaalinvartta Pariisin heräillessä. Aamuvarhaisella vastaan tuli todella paljon juoksijoita, vaikuttaa siltä, että pariisilaisia on puraissut juoksukärpänen. Ihan kaikki eivät juosseet viikonloppuaamuna: tervehenkistä reippailua säesti ullakkoasunnosta kaikuva epävireinen karaokelaulanta, jollain oli tainnut venähtää jatkot pitkäksi.
Lounasaikaan päädyimme Rue des Martyrsille, jossa vakoilimme pariisilaisten korikasseihin ja yritimme arvuutella, mitä perheissä syötäisiin illallisella. Vilkkaan kadun varrelta löytyi kiva lounaspaikka, jossa istuimme sanomalehtiä lukevien herrojen vieressä ja tarkkailimme elämänmenoa. Siinä istuessani yritin analysoida, mikä pariisilaisista tekee niin tyylikkäitä. En nähnyt yhtäkään perinteistä raitapaitaa tai trenssiä, mutta monella vaikutti olevan hame tai mekko päällä. Mekot olivat kuitenkin rentoja, lähes hipahtavia. Myös pienet tytöt oli poikkeuksetta puettu mekkoon.
Omat asuni olivat kaukana ihmeellisestä ja asukuvatkin jäivät peililasin kautta otettuihin räpsyihin.
Sunnuntaikävelymme päättyi Café de l’Hommen terassille, josta oli upeat näkymät Eiffel-tornille. Sieltä kävelimme takaisin hotellille valmistautumaan illalliseen, kunnon yöunien jälkeen jaksaa syödä. Olimme varanneet pöydän Au Bourguignon du Marais -ravintolasta. Ravintola oli rento, ruoka hyvää ja palvelu erinomaista, juuri sellainen paikka, jossa on kiva viettää iltaa pitkän kaupunkipäivän jälkeen.
Maanantaina säänjumalat päättivät, että hellekelit saavat riittää ja jouduin vetämään farkut jalkaan. Yritin taistella aamun shortseissa, mutta päädyin häntäkoipien välissä hotellille housuja vaihtamaan, kun erotuin katukuvasta kuin huutomerkki. Viimeinen niitti oli, kun kaupan myyjätär osotti paljaita sääriäni ja huudahti kauhuissaan “Oh la la!”. Ilmeisesti Pariisi on kuitenkin sen verran etelämmässä, ettei plus kahdeksaatoista lasketa shortsikeleiksi. Helteen loppuminen ei kuitenkaan harmittanut, viileämpi sää oli oivallinen pientä shoppailukierrosta ajatellen. Kierrokselta mukaani tarttui ihan liian kallis, mutta ah, niin paljon elämänlaatua parantava kunnollinen läppärilaukku. Jokainen, joka on raahannut viisi vuotta läppäriä kangaskassissa ja vaihtanut sen jälkeen kunnolliseen laukkuun, tietää mitä tarkoitan. Mutta läppärilaukusta lisää pian.
Hauskaa maanantaita!
