Noora K.
Mitä näiden kuvien ottamisen välillä tapahtui?
10 pisteen vihje: Ajattelimme, että tulee vähemmän säätöä laiturilla syömisestä, jos Laivis odottaa veneessä, kun saarella oli toinenkin koira.
Olipas kivaa käydä pitkästä aikaa venekerhon saarella Porkkalan edustalla. Emme tainneet viime kesänä ennättää tänne lainkaan, joten meitä odotti kaksi yllätystä. Laiturille oli laitettu tosi kivoja ruokapöytiä, joissa istuskella. Lisäksi oli rakennettu toinenkin sauna, joka oli ihan käsittämättömän hieno. Katsokaa nyt, mitkä maisemat! Niin pesuhuoneesta kuin löylyhuoneestakin näki ihanasti merelle isojen ikkunoiden kautta ja pukeutumishuoneesta sai halutessaan koko lasiseinän auki. Vau. Kyllä kelpasi.
(Vähän ankea puhelinkuva, mutta menköön. Oikealle kameralle ei muistunut mieleen napata tällaista.)
Miniretki oli tosi kiva ja tänään ennätimme juuri sateen alta pois. Ensi viikolle yritetään mahduttaa vielä toinenkin miniretki ja sittenhän se onkin melkein jo kesäloma. Kivaa sunnuntaita!