Noora K.
Tämä vanhan työkaverini Annan postaus oli minusta niin mainio, että heti sen luettuani päätin tehdä jossain vaiheessa oman vastaavan. Kopioin siis täysin härskisti, mutta välitän samalla lämpimät kiitokseni mahtavasta postausideasta. Yhteneväisyyksiäkin löytyi.
Minäkään en oikein innostu Air BnB:stä lomamatkoilla. Minusta on mukavaa mennä johonkin kivaan hotelliin, syödä jonkun muun valmiiksi laittamaa aamiaista ja antaa jonkun muun siivota. En jaksa sosialiseerata väkisin. Ja hotelleista puheen ollen – olen mieluummin matkalla vähän vähemmän aikaa kuin asun jossain ihan murjussa. Ja rakastan huonepalvelua!
KonMari-ideologia on minusta ihan skeidaa. Tietysti on kivaa, kun on siistiä ja kaunista, eikä nurkissa ole liikaa rojua, mutta ei ihmisen onnellisuus ole kämpän siivoamisesta kiinni. Tai toki jonkun yksittäisen tyypin voi olla, mutta enemmän uskon siihen, että ihmisellä on tapana jälkeen päin luoda monenlaisia syy-seuraussuhteita erilaisille asioille.
Erikoiskahvit maistuvat joskus pölyltä. Varsinkin sellaisissa superhipsterikahviloissa, joissa kai kuuluisi kokea suorastaan kahviorgasmit. Tai sitten niissä ollaan niin cool, että suodatinkahvi pitäisi juoda mustana. Never!
En halua makuuhuoneen sisustukseen “hotellimaista tunnelmaa”.
Minusta se Abercrombie&Fitchin nimikkotuoksu tuoksuu tosi hyvältä. Samaten Hawaiian Tropic -aurinkoöljyt tuoksuvat ihanalle. Kuumalle kesälle.
Seuraava matkahaaveeni on pakettiloma uima-altaalla Kreikassa, Mallorcalla tai vastaavassa. Haluan syödä sipsejä, juoda sateenvarjodrinkkejä ja lukea dekkaria altaalla ja tehdä samaa monta päivää putkeen.
Moby Dick oli minusta käsittämättömän tylsä kirja, jätin sen kesken 300 sivun jälkeen.
Kokeilin sitä kapselivaatekaappijuttua hetken, mutta minusta se oli tosi rajoittavaa ja vähän tylsääkin. Minusta on kivaa, kun on vähän enemmän vaatteita käytössä.
Olen tehnyt kaikki elämäni isot päätökset hyvin nopeasti ja aika paljon fiilikseen nojaten. En silti pidä intuitiota minään kauhean mystisenä vaan aiempiin kokemuksiin ja elämän varrella kerättyyn tietoon perustuvana asiana.
Oman maan yrtit ja salaatit eivät aina maistu paremmille kuin kaupan. Niistä tulee jotenkin liian voimakkaan makuisia ja paksulehtisiä. Kasvatan niitä silti, koska ajatus on kiva ja ne näyttävät kauniilta.
Kuvituksena on tällä kertaa ihan mitä sattuu vanhoja kuvia.