Noora H.
Tadaa, tässä on syysuniformuni. Uniformu siksi, että kyseinen asukokonaisuus on ollut päällä melkein joka viikko eikä loppua näy. Kauluspaita on kesällä COS:lta ostettu, kerrankin sellainen malli, joka on reilu, muttei teltta. Useimmiten voin suosiolla unohtaa COS:n kauluspaidat ja mekot, näytän niissä kangaskasaan hautautuneelta pygmilta. Ainoan miinuksen paita saa materiaalista. Se rypistyy helposti eikä mene enää seuraavana päivänä ilman pesua ja silitystä.
Kengät ovat tietysti tennarit, sillä oma syyshaasteeni oli kävellä useammin töihin. Olen toteuttanut lupaustani tunnollisesti, vähintään toiseen suuntaan matka on taitettu jalkaisin. Kävely on myös hyvä korvike juoksulle: jos on tottunut ulkoilemaan tunnin päivässä, voi suoraan töistä salille tai spinningiin siirtyminen ahdistaa.
Kävellessä kuuntelen aina podcasteja. Eilen soi Framgångspodden, josta olen kuunnellut vasta Lofsanin jakson, mutta podcast vaikutti sen verran hyvälle, että taidan aloittaa seuraavan jakson huomisaamuna. Toinen uusi löytö on ollut Stuff you should know, josta voi oppia esimerkiksi onko aivojen koolla yhteyttä älykkyyteen, miksi morsian kannetaan kynnyksen yli ja miten placebo-vaikutus toimii. Kaikenlaista siis. Juontajapari on aavistuksen ärsyttävä, mutta jos aihe on mielenkiintoinen, niin senkin sietää.
Meiltä on tulossa uusi podcast pian. Mutta onko jotain aihetta, mistä haluaisitte erityisesti kuulla? Selailemme vanhoja toiveita, mutta jos on joku ajankohtaisempi, niin kommentoikaapa alle.
Takki Mango, Housut Dr. Denim, Paita COS, Laukku Ralph Lauren, Kengät Adidas.