Noora K.
Kukkuu! Koko remontin jälkeinen “tolle takaseinälle pitäis saada jotain” -pohdinta on julistettu päättyneeksi. Meillä oli tarve kirjakaapille ja sellainen vihdoin hankittiin. Tässä kärryjen, kippojen ja kaukaloiden hankintakierteessä ei nyt tullut sitä klassista ja ikuista Boknäsiä, saati antiikkia. Tuli Ikean Liatorp, josta tykkään hetki hetkeltä enemmän. Olohuoneessa on nyt paljon viimeistellympi fiilis sen sijaan, että yksi seinä ammottaisi tyhjyyttään. Ja halleluja, meidän kirjoilla on vihdoin paikka. Kolme Ikea-kassillista lähti divariin ja kierrätyskeskukseen ja kolme muuttolaatikollista varastoon. Kaappien alaosat on ladattu aivan täyteen ja vitriiniosiosta saivat paikan ainoastaan ne kivannäköiset kirjat. Jep, ne kivannäköiset ovat vähemmistössä, siksi umpiovet olivat minulle niin tärkeät.
Nyt totutellaan hetken verran tähän uuteen järjestykseen ja annetaan hautua. Vasta sitten siirretään tauluja ja nojatuoleja. Olohuonefiilisten kypsyessä huomio voikin sitten kiinnittyä vauvan huoneeseen. Kirjapinot saatiin sieltä pois, joten nyt sopii alkaa kasailla pinnasänkyjä sun muita.
Pakko kyllä sanoa tämän kaiken järjestelyrumban keskellä, että olen yhtä kaukana Marie Kondosta kuin Emily Gilmore punkkarista. Kiva tietysti, että saadaan asioita eteen päin, mutta se itse raivaus on kaukana mistään erityisen hauskasta tekemisestä. Eyes on the prize, tämän(kin) asian kanssa.
P.S. Joku saattaa huomata jotain, mikä liittyy mattoon. Mattokriisi, vanha kaveri. Tarttui muuten mieheenkin, joka ilmestyi kirjahyllynhakureissulta myös matto mukanaan.