Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Mahtava viikonloppu

$
0
0

Noora H.

Viime viikonloppu oli niin kiva, että siitä pitää kertoa myös blogin puolella. Jos minun pitäisi määritellä täydellinen viikonloppu, niin tämä olisi aika lähellä sitä. Ainoastaan lauantain siivouksen olisin voinut ulkoistaa jollekin muulle.

Perjantaina kaivoin aurinkolasit esiin ja lähdin pitkästä aikaa keskustaan “aftereille”. Takki oli riisuttava heti ratikassa, takakesän ansiosta tarkeni mainiosti pelkässä pitkähihaisessa. Ensimmäinen etappi oli Kruuunukirppu ja Olkkari Krunassa, jossa tein löytöjä tulevalle perheenjäsenelle. Meillä on jo aika paljon vauvajuttuja hankittuna. Olen ehkä vähän ajoissa ostosteni kanssa, mutta haluan hankkia mahdollisimman paljon second handina ja kun sopiva tarvike tulee vastaan, niin on toimittava.

Shoppailujen jälkeen smoothie välipalaksi ja lehtiostoksille. Illallisen söin ylhäisessä yksinäisyydessä Sushi & Wine Barissa lehteä lukien. Viimeisen parin vuoden aikana olen onnistunut voittamaan yhden pelkoni, nimittäin kammon yksin ravintolassa syömistä kohtaan. Aiemmin otin mieluiten ruoat mukaan ja pakon edessä kiemurtelin kiusaantuneena ravintolan tuolilla, nykyään jopa nautin yksin syömisestä.

Lauantaina mentiin lounaan kanssa siitä mistä aita on matalin ja syötiin Helsingin parasta thaimaalaista Tuk Tukissa. Tuk Tuk kilpailee tittelistään Lemon Grassin kanssa, mutta on vetänyt toistaiseksi pidemmän korren paremman hinta-laatusuhteen ansiosta.

Illalla kävin pitkästä aikaa leffassa. Leffa oli tällä kertaa helppo valita, halusimme kummatkin nähdä Sullyn, joka kertoo vuonna 2009 Hudson-jokeen pakkolaskun tehneestä lentäjästä. Elokuva oli poikkeuksellisen lyhyt nykyajan leffaksi, se kesti vain puolitoista tuntia. Nykyään ainoastaan alle viisi tähteä IMDB:ssa keräävät elokuvat kestävät tuon verran. Se on vähän harmi, sillä moni hyvä elokuva paranisi entisestään, jos juonta hieman tiivistettäisiin. Pisteet siis Clint Eastwoodille, Sullyssa onnistuttiin kertomaan kaikki oleellinen ja vähän päälle juuri sopivassa ajassa.

Hyvään viikonloppuun kuuluu tietysti myös aamiainen tai brunssi. Tällä kertaa pääsimme kerrankin ajoissa aamiaiselle. Aikainen sunnuntaiaamu Helsingissä on ihana, vastaan tulee korkeintaan pari eksynyttä turistia ja liikettä näkyy torikojujen lisäksi lähinnä hotellien aamiaishuoneissa.

Hotelli F6:n aamiainen oli hyvä. Kuten arvata saattaa, ei design-hotellin aamiainen ole halvimmasta päästä, mutta jos tykkäät perinteisistä aamiaista, niin pidät tästä. Tarjolla oli kaikki hyvän aamun elementit: tuoretta leipää, rapeita croissantteja, jugurttibaari, kananmunia, puuroa, vahvaa kahvia ja pieni jälkkäri. Ei mitään turhia kikkailuja, mutta niitä ei tarvita, kun tuotteet on valmistettu laadukkaista raaka-aineista.

Sivupöydältä löytyi New York Times, HBL, Hesari ja Financial Times. Luksusta.

F6:n sisustus oli mieleeni, juuri sopivasti sitä siirtomaahenkeä ja industrial-tyyliä. Taisin samalla löytää meille syöttötuolin. Haluan mustan, mahdollisimman siron syöttötuolin, joka menee wieniläistuolien kanssa. Hotellin aamiaishuoneesta löytyneet syöttötuolit ovat Ikeasta ja kammottavan muovipöydän saa irti.

Aamiaisen jälkeen kävely Kaivopuistossa ja ystävän kolmekymppisille. Kaikkea siis sopivassa suhteessa, yksinoloa, yhteistä aikaa ja ystäviä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles