Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Ennen ja jälkeen: valkoinen lattia

$
0
0

Noora H.

Tadaa, saanko esitellä: läjä lentolippuja. Lattiassa siis. Muistatte varmaan, kuinka kerroin meidän pitkään haaveilleen vaaleammasta lattiasta, mutta reissujen vieneen aina lopulta voiton? No, tarvittiin raskauden viimeinen kolmannes ja hormonit, jotta raaskin vaihtaa lentoliput uuteen lattiaan. Vastasyntynyt ei varmaankaan kovin paljon perusta uudesta lattiasta, mutta me vanhemmat kyllä hänenkin edestään. Uuden lattian myötä neliöit tuntuivat tuplaantuvan.

Lattiaremontissa vaihdoimme vanhan, syville naarmuille kuluneen halpisparketin laminaattiin. Parketti Romanoffilta hankittu Ellett-laminaatti on 12 mm paksua, eli laminaattien paksuimmasta päästä. Mietimme aluksi vanhan parketin hiontaa tai maalausta, mutta valitettavasti rakennuttajan aikoinaan valitsema parketti oli sen verran kehnoa, ettei hiontavaraa ollut juuri lainkaan. Maalaus taas ei tullut kyseeseen, sillä betoluxille suositeltiin kuukauden kuivumisaikaa. Yritin maalilinjalta tiedustella, eikö maalihöyryjen keskellä voisi asua ja voisihan sitä, mutta raskaita huonekaluja pitäisi siirrellä kuukauden verran, jotta maalipinta ei kärsisi niiden painosta. Sen verran hölmö olen, että aloitan lattiaremontin viimeisilläni, mutta sohvaa en sentään joka ilta siirtele vastasyntyneen kanssa. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi koko lattian vaihto.

Aikaa remonttiin meni 8 päivää, sillä vaihdoimme samalla eteiseen laattalattian, joka kestää paremmin vaunujen ja märkien jalkojen alla. Laattalattian eri kerrosten piti saada kuivua, joten se hieman pitkitti remppa-aikataulua. Vinkin remonttimiehestä saimme Homevialauralta, jonka uudessa kodissa urakoitsijamme oli juuri tehnyt hommia. Meillä kävi mieletön tsägä, sillä hän suostui tekemään remontin iltatöinä. Hyviä remppamiehiä kun harvemmin saa parin viikon varoitusajalla. Remontin aikataulu ja budjetti pitivät täydellisesti, eli nyt meillä on keittiöremonttimme tehneen nikkarin lisäksi myös toisen huippuhyvän ammattilaisen yhteystiedot. Jospa sitä kuitenkin malttaisi hetken ennen seuraavaa remontointikohdetta. Vielähän tuossa olisi vessa ja kylppäri uudistettavana…

Save


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles