Noora H.
Olen niitä ihmisiä, jotka vielä aikuisenakin hilloavat osaa tavaroista lapsuudenkodin komeroissa ja kellarissa. Joulun alla kuitenkin kotiutin isomummoltani, eli äitini mummolta, perinnöksi saamani Singerin vanhan ompelukoneen. Kone oli odotellut sopivan paikan löytymistä useamman vuoden.
Poikaystäväni sai eräänä iltana sisustukseen liittyvän ahaa-elämyksen, kirjahyllyt voisi siirtää työhuoneeseen ja näin saisimme ompelukoneelle sopivan kolon. Ompelukone haettiin siltä istumalta ja kirjahyllyjä järjesteltiin uuteen uskoon vielä puolenyön aikoihin.
Vaikka ompelukone toimii meillä sivupöytänä, sillä voisi edelleen myös ommella. Isomummoni osti sen osamaksulla vuonna 1934 ja tilikirjakin on vielä tallella. Kirjaseen on merkitty kaikki maksusuoritukset ja niiden päivämäärät.
Rakkaimmilla huonekaluillani on kaikilla tarina ja tämä on niistä ehkä kaikista rakkain. Isomummoni eli 96-vuotiaaksi ja monta vuotta sain taskurahaa auttamalla mummoa viikkosiivouksessa. Siivoaminen oli kuitenkin sivuosassa, pääpointti oli syödä isomummon kanssa pizzaa tai hampurilaisia ja jutella niitä näitä. Isomummoni ei ollut herttainen harmaahapsi, vaan ronskin huumorintajun omaava rautarouva, joka vakoili lähiseudun herroja kiikareiden avulla.
Pöytä on muuten täydellinen, mutta kaipaa vielä yhtä esinettä, Skandinaviskin Lempi-kynttilää. Isomummoni etunimi oli meinaan Lempi, joten kynttilälle ei voisi olla parempaa paikkaa.
