Hyvää uutta vuotta! Sen verran viivähdämme vielä edellisen vuoden puolella, että kertaamme, mistä kuvista te tykkäsitte Instagramin puolella eniten. Noora H:n kuvista eniten tykkäyksiä keräsivät juoksu- ja reissukuvat. Ja olipa mukana myös työhön liittyvä lehtijuttu, kuten kaimallakin.
Noora K:n tykätyimmissä kuvissa vahvimminen edustettuina oli Laivis ja kaikenlainen fiilistely. Myös Jens Lapidus pääsi kirkkaasti mukaan. Nyt alkavana vuonna on toiveissa päästä postailemaan enemmän reissukuvia.
Ensi vuoden paras uusi juttu ovat podcastit. Niistä on nyt puhuttu siellä sun täällä ja Hesarikin teki ison jutun podcasteista jouluna. Noora K:n suuri suosikki on Ebba Kleberg von Sydow’n ja Emilia Poret’n Stilpodden. Sitä on tosi kiva kuunnella ja se on tietysti kielitaidollekin hyvä. Noora H. fanittaa edelleen Maratonpoddenia, mutta on kuunnellut myös Lena Dunhamin podcasteja. Kuka tietää, ehkä mekin innostumme tämän vuoden aikana tekemään omia podcasteja.
Paras pukeutumisteko? Noora H. teki sen menestyksekkäästi jo viime vuonna ja Noora K. lämpeni vähän hitaammin. Mutta kyllä se vain niin on, että vaatekaapin sisällön roima karsiminen ja kapseligarderobi ovat vuoden 2016 juttu. Vähemmän itkuraivareita kaapin edessä aamuisin – enemmän rennon mieluisia asukokonaisuuksia. Noora K. suunnittelee toissaviikkoisessa Perjantain Parhaissa linkatusta Harper’s Bazaarin jutusta ja Säker Stilistä inspiroituneena pukeutuvansa töihin aina lähes samalla tapaa. Tai melkein. Suunnitteilla on koota muutama univormu ja hankkia niihin riittävä määrä osia. Vuoden ensimmäinen viikonloppu mennee siis vaatekaapin parissa riehuessa. Noora H. jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla ja viettää alkuvuoden ostolakkoa, joka koskee vaatteita, sisustusta ja asusteita.
Paras päätös on tehdä enemmän sitä, mistä tulee onnelliseksi. Noora H. kertoo projektistaan myöhemmin tarkemmin, mutta se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tavaran sijaan panostetaan elämyksiin. Noora H. elättelee myös toiveita, että tämä on keino kolmenkympin kriisin kampittamiseen. Ja kolmenkympin kriisistä puheen ollen – tästäkin on luvassa ihan oma postauksensa lähiaikoina.
Josta päästäänkin parhaaseen tapaan hankkia elämyksiä eli matkustamiseen. Vuosi alkaa ihan uudella innolla, kun sähköpostissa on lentolippuja. Noora H:n matkustusvuosi alkaa maaliskuussa Thaimaasta. IHANAA. Noora K. taas laskee enää päiviä. Florida, Washington ja NYC, täältä tullaaaaaaaaan!
Paras tapa hankkia uutta on kierrättää kavereiden kesken tai nettikirppiksiltä. Kuluneella viikolla Noora K. vaihtoi paljettisen t-paitansa Noora H:n julisteeseen. FB-kirppikseltä taas löytyi juuri oikeanlainen (tupsuton nyt kuitenkin) pipo. Second hand -löydöt ovat ihan parhaita, niistä tulee jotenkin erityisen voitonriemuinen olo.
Paras uusi tapa uudelle vuodelle on vähentää lihan syömistä reippaasti. Noora K. oli joskus kasvisyöjä monen monta vuotta ja aikoo nyt palata vanhaan vähäsen. Tarkoituksena ei ole ryhtyä kokonaan vegeksi, mutta liharuokaa kerran tai kaksi per viikko on tästä eteen päin maksimi. Tämän hyötyjä niin terveydelle kuin ympäristöllekin tuskin tarvitsee kerrata. Noora H. yrittää myös toteuttaa tätä jollain tasolla ja potee huonoa omatuntoa lentolippujen varaamisesta.
Vuoden alun paras pieni suuri asia on se, että Laiviksen vuosi vaihtui superrauhallisissa merkeissä. Noora K. miehineen suuntasi lentokentän GLOhon hyvissä ajoin iltapäivällä. Huoneessa odotti hotellin sympaattinen uudenvuoden tervehdys. Siitä tuli hyvä mieli ja selvästi uudenvuodenaatto on hotellillekin hyvä päivä – monesta huoneesta kuului haukkua ja kotiin lähtiessä näkyi useita muita koiria jolkottelemassa parkkiksille päin. Ja muutenkin ihan kuin raketteja ja paukkuja ei enää ammuttaisi ihan niin holtittomasti kuin aiempina vuosina. Jee!
Vuoteen 2016 iloisilla mielin, tästä tulee hyvä vuosi. Iloa kaikille!