Noora K. Ihan ensin: kiitos kaikille, jotka osallistuivat keskusteluun vauva-arjen uuvuttavuudesta! Oli lohdullista lukea kohtalotovereiden kommentteja ja saada perspektiiviä tähän asiaan. Itselläni on tosiaan ollut se tilanne, että vaikka vauva on suht helppo ja perustyytyväinen tapaus, niin en itse vain ole kertakaikkiaan saanut nukuttua. Olen käynyt niin ylikierroksilla, saanut niin pahoja takaumia synnytyksestä ja sitä ympäröivistä päivistä ja sairaala-ajasta, että on ollut vaikea pysyä kasassa. En ole nukkunut päivällä, enkä yöllä. Jos nukahdin hetkeksi, näin painajaisia, joissa vauvalle tapahtui jotain (ja niitä näen edelleen). Olen havahtunut ihan kaikkeen ja ollut vain niin väsynyt. Seinät ovat olleet kaatua päälle ja vauva-arki on vienyt mehut. Lopulta totesimme neuvolan terveydenhoitajan ja minua sairaalan puolesta hoitavan terapeutin kanssa, että kierre on saatava poikki. Sain nukahtamislääkkeet, ne vanhat tutut, jotka pelastivat elämänlaadun lentovuosina. Menin yhdeksi yöksi hotelliin, että saisin nukkua ilman häiriötekijöitä kerrankin oikein kunnolla. Buukkasin itselleni huoneen Radisson Blu Plazasta, oman bussilinjani päättärin vierestä. Etsin vähän niin kuin miehistöhotellia: varmasti hiljaista, levon takaavaa ja sellaista, jossa olisi 24h-huonepalvelu, jos vaikka heräisinkin keskellä yötä nälkäisenä. Sivuhuomiona mainittakoon, että hotellien sivuilla kerrotaan muuten huonepalvelusta todella huonosti. Kirjoitin vielä varaukseeni lisätiedoksi, että olen tosi väsynyt, haluan vain nukkua ja että toivon rauhallisinta mahdollista huonetta. Huoneessani minua odotti […]
↧