Noora H.
Olen aina ollut vähän kaikki tai ei mitään -tyyppi. Juoksu on tarkoittanut automaattisesti aikojen parantamista. Sokerin vähentäminen täydellistä herkkulakkoa. Loman suunnittelu sitä, että jokainen matkapäivä on tiukasti etukäteen excelöity. Joulua on juhlittu täysillä viikko ja jäljet hävitetty välittömästi tapaninpäivän jälkeen. Kesä on loppunut syyskuun ensimmäiseen, keleistä viis. Ja niin edelleen.
Useimmat suunnitelmat ovat pitäneet ja olen onnistunut tavoitteissani. Jotkut toiset taas ovat epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen (nimimerkillä nuoruusvuosina noin tuhatta karkkilakkoa yrittänyt). Tavoitteiden saavuttaminen on tietysti hauskaa, mutta on tarkoissa suunnitelmissa varjopuolensakin. Olen lähtenyt kivoista bileistä kesken kaiken kotiin sunnuntailenkin takia, viettänyt liian monta päivää tylsässä kaupungissa maksettuani majoitukset etukäteen, stressannut itseni lähes hengiltä pikkujuttujen takia ja töissä murehtinut sitä, jos kaikki ei ole mennyt pilkulleen suunnitelmien mukaan.
Tänä syksynä on kuitenkin tapahtunut jotain. Ensinnäkin, minulla on kuvissa päälläni paita, joka on ehdottomasti kesäpaita. Tämän olisi pitänyt olla jo pari kuukautta kellarikomerossa. Mutta paidan lisäksi on tapahtunut muutakin.
Olen pikku hiljaa tajunnut, etten ehkä halua elää täydellisen kalenteroitua ja suunniteltua elämää, joka ei jätä mitään varaa sattumille, seikkailuille tai yllätyksille. En halua olla se tylsä tyyppi, joka ei voi lähteä extempore kaupungille treenien takia eikä pitää jouluvaloja tammikuun toisella viikolla. Tai se kollega, joka vatvoo kaiket yöt pikkujuttuja. Töitä ne vain ovat. Ennen kaikkea en halua olla se mummeli, joka katkerana kiikkustuolissa naputtaa viereiselle mummolle siitä, mitä jäi kokematta ja näkemättä. Eihän sellaista mummelia tule kukaan katsomaankaan.
Relausprojektini on lähtenyt hyvin käyntiin (aivan, en ole ihan kokonaan päässyt projekteista eroon). Olen jättänyt monia pikkujuttuja tekemättä: treeniohjelma pölyttyy laatikon pohjalla, en ole suunnitellut koko viikon ruokalistaa sitten kesän tai budjetoinut seuraavien neljän kuukauden palkkaa etukäteen. Olen myös varannut ensi viikonlopuksi yksin matkan Tukholmaan, eikä minulla ole mitään hajua, mitä tulen siellä tekemään. Ja itse asiassa se tuntuu parhaalta asialta koko matkassa.
Tulipahan melkoinen avautuminen. En näköjään edelleenkään osaa kirjoittaa pelkistä vaatteista. Syytän myös lähestyviä pyöreitä vuosia, havaittavissa on pientä kolmenkympin kriisiä.
Ja sitten ne asutiedot. Takki: Zara, Farkut: Gina Tricot, Paita: Gina Trigot, Kengät: Vagabond.