Yöpasta
Noora K. Olen monesti maininnut, etten ole erityisen innokas kokki, vaikka osaankin sinänsä laittaa ihan hyvää ruokaa. Niinpä näistä harvinaisista hetkistä on aina pakko ottaa todisteet. Viime...
View ArticlePerjantain parhaat
Heissulivei! Onko nyt taas jo perjantai? No, tervetuloa. Viikon paras ex tempore oli lähteä keskiviikkona after workeille. Päädyimme Noorien kesken Sandroon ja päätimme myös syödä, joten ex tempore...
View ArticleViikkokatsaus Noora H.
Noora H. Positiivisia asioita siinä, että sairastuu flunssaan maratonviikolla ja joutuu jättämään kisan väliin: 1. Tulee pidettyä some-paastoa, kun ei pysty katsomaan kavereiden juoksupäivityksiä...
View ArticleLeteistä ja nahkatakeista
Noora H. Kesän paras ostos oli nahkatakki. Mietin nahkatakin hankkimista pitkään, mutta aina kassalle mennessä epäröin: olisiko takki tyyliini kuitenkin liian rock? Minulla ja nahkatakeilla ei meinaan...
View ArticleRyppyrasvoista ja niiden toimivuudesta
Noora K. / yhteistyössä Mia Höytö Olemme saaneet Mia Höydön luonnonkosmetiikkaa testattavaksi aina silloin tällöin viime keväästä lähtien. Itse uskon siihen, että heti tuotteita kokeiltuaan voi toki...
View ArticleSiivousmotivaatiota
Noora H. Mikä on maailman paras tunne ja saavutettavissa lähes tulkoon ilmaiseksi? Puhtaiden lakanoiden väliin nukahtaminen. Rakastan puhtaan pyykin tuoksua, vaatteiden laskostamista ja järjestelyä....
View ArticleAamufiiliksiä
Noora K. Meinasin kirjoittaa tähän jotain siitä, että olen oppinut kävelemään töihin rauhallisemmin (se tapahtuu kuuntelemalla hidasta lounge-musiikkia räpin sijaan). Olin ihan, että vähänpä olen...
View ArticlePerjantain parhaat
Viikon parhaat kukat ovat, ööö, jotain valkoisia. Noora K. bongasi ne Plantagenista ja huomasi mainospuheen “kestävät kolme viikkoa”. Ja toden totta, kukat lienevät olleet paikallaan jo lähes tuon...
View ArticleViikkokatsaus Noora K.
Noora K. Heippa! Osa jutuista on jo vähän pidemmän ajan takaa kuin viime viikolta, mutta ei se varmaan haittaa. Olkoon Viikkokatsaus nimenä sellainen vähän lavea – joskus useamman viikon, joskus yhden....
View ArticleKaikki tai ei mitään
Noora H. Olen aina ollut vähän kaikki tai ei mitään -tyyppi. Juoksu on tarkoittanut automaattisesti aikojen parantamista. Sokerin vähentäminen täydellistä herkkulakkoa. Loman suunnittelu sitä, että...
View ArticleSesongin herkut ja syysmys
Yhteistyössä Antiguas Reservas -viini Saimme tovi sitten blogin kautta vähän punaviiniä testiin. Emme ole hetkeen kokkailleet yhdessä, joten päätimme pistää pystyyn tyttöjen illan par excellence. Ilta...
View ArticleViikonlopun asu ja nuorisokampaus
Noora K. Kuten viikonloppuna mainitsinkin, havainnoin tyyliympäristöäni perjantaisessa tentissä tarkasti. Porthania kakkosessa istui huomattavan monia nuoria naisia, joiden tukka oli laitettu puoliksi...
View ArticlePerjantain parhaat
Viikon paras dinneri oli Liemi-ravintolassa. Kuuteen saakka tarjoiltava After Lunch Menu ei ole pettänyt vielä kertaakaan. Keskiviikkona vedettiin ensin salitreenit ja sitten kympillä erinomaista...
View ArticleAarrekartalla
Aarrekartan tekoon on varmaan useita ohjeita. Joissain neuvotaan leikkaamaan kuvia fiiliksen mukaan, toisissa tavoitteet mietitään etukäteen ja etsitään niitä vastaavia kuvia sekä sanoja. Tekipä...
View ArticleTalvisen raitahameen paluu
Noora K. Huomenta! Maanantain ja uuden työviikon kunniaksi on vuorossa pitkästä aikaa työasu. Olin jo unohtanut koko hameen olemassaolon. Olin pakannut suosikkini pois kesän ajaksi ja syksyn tullen se...
View ArticleMatkasuunnitelmia eli Washingtonin parhaan brunssin metsästys
Noora K. Historiallinen hetki eli ensimmäinen virallinen matkasuunnitelmapostaukseni ikinä! Minulla ja miehelläni on siis tarkoituksena suunnata tammikuussa ensin Floridaan ja sitten Washingtoniin ja...
View ArticleErilaisia matkavinkkejä
Noora K. Kun matkakuume on pahimmillaan, ei auta kuin puhua matkoista. Ja jotta tähän matkapostaukseen tulisi vähän muutakin sisältöä kuin se, kuinka pahasti olen hajoamassa tähän tautiin ja kuinka...
View ArticleJoulunaloitusbrunssi
Noora K. / Yhteistyössä Asennemedia ja Arla-tuorejuustot Mitä tapahtuu, kun kaksi Pinterest-hullua ripustaa käsilaukut pois tieltä, käärii hihat ja ryhtyy hommiin lokakuun viimeisenä päivänä? No...
View ArticlePerjantain parhaat
Viikon parhaita brändääjiä on kaksi. Noora K. kuuli eräässä työjutussa Kyrö Distillery Companyn markkinointijohtajan puheenvuoron ja oli vähällä kirmata Alkon kautta kotiin, vaikkei edes pidä Gin...
View ArticleJoulufiilis ilman ainoatakaan joulukoristetta
Noora K. Huomenta! Palasin viikonloppuna joululehteni pariin ja löysin ihan täydellisen kattauksen jouluksi. Joulu on ainoa tilaisuus, jolloin tykkäisin käyttää pöytäliinaa. Omistamme tasan yhden,...
View Article