Quantcast
Channel: Noora & Noora
Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Sehän toimii

$
0
0

Noora H.
Yhteistyössä Asennemedia ja Natural Goods Company



Tunnustus: suhtauduin aiemmin luomukosmetiikkaan epäillen. Sanasta luomukosmetiikka tuli mieleen epämääräiset sienet, kookosöljy ja pahalle haisevat yrttivoiteet. Kiersin kaukaa luomukosmetiikkahyllyt, sillä miksi olisin hankkinut kaksi kertaa kalliimpia pahalle haisevia purkkeja, kun sain halvemmalla taatusti tehokasta tököttiä? Silikonit, lisäaineet ja parabeenit, yes please! Kaikki kävi, jos sillä sai tuuheamman tukan ja hehkuvamman ihon.

Oli varmaan kohtalon ivaa, että pari vuotta sitten allergisoiduin kosmetiikassa yleisesti käytetylle säilöntäaineelle. Jouduin pistämään koko kosmetiikkavarastoni uusiksi ja kyttäämään inkkilistoja. Herkistyminen on mennyt niin pahaksi, etten enää pysty käyttämään edes pois pestävää suihkugeeliä, jos siinä on tiettyä säilöntäainetta.

Siirryin ensin apteekin tuotteisiin ja sitten luomukosmetiikkaan. Yllätyksekseni olen huomannut, että myös luomukosmetiikasta löytyy tehoja, ja tuotteet tuoksuvat varsin neutraalille tai jopa hyvälle.

Sain pari viikkoa sitten blogin kautta testiin Suomessa vasta lanseerattuja Mossan tuotteita. Tunnetun kosmetiikkamerkki Madaran pikkusisko Mossa on edullisempi kuin isosiskonsa, purkit maksavat noin kympin. Ilahduttava uutinen ihmiselle, joka ei halua maksaa alle kaksi minuuttia kasvoilla viipyvästä puhdistusmaidosta yhtään enempää, kuin on pakko. Panostan mielelläni kosmetiikkaan, mutta koen sen fiksummaksi sellaisten tuotteiden kohdalla, jotka jäävät iholle pidemmäksi aikaa.

Yksi parhaista Mossan tuotteista olikin puhdistusvaahto, joka sopi mainiosti rutikuivalle iholleni. Yleensä joudun talvisin kiertämään puhdistusvaahdot kaukaa ja putsaamaan kasvoni täyteläisillä puhdistusmaidoilla. Mossan puhdistusvaahto jätti kuitenkin kasvot kosteutetuiksi ja putsasin sillä myös silmämeikin, vaikkei sitä varsinaisesti suositellakaan.

Todellinen yllättäjä oli kuitenkin BB-voide. Täytyy sanoa, että sen verran skeptinen olen edelleen, etten ikimaailmassa olisi ostanut BB-voidetta luonnonkosmetiikkabrändiltä, vaan olisin kiltisti kävellyt selektiivisen kosmetiikan puolelle. Tässä on kuitenkin kaikki kohdallaan. Ensinnäkin, voide levittyy helposti eikä ole tahmeaa liisteriä, kuten monet muut BB-voiteet. Toiseksi, voide peittää sopivasti ja jättää kuulaan pinnan. Aivan ässälöytö, jota tulen taatusti ostamaan myös tulevaisuudessa.

Jos haluatte testata Mossan tuotteita, niin kannattaa kipaista Sokokselle, jossa sarja on -10 % alennuksessa 25.2. asti ja lisäksi viikolla kuusi on misellivesi erikoistarjouksessa. Myös Ruohonjuuressa on helmikuun ajan alennuskampanja, sieltä löytyy muun muassa tuo puhdistusvaahto.

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 431

Trending Articles